Jatsi siis Piiralla ja kaikki OK, tosi tosi ihanaa !!!!!!!! ToTokin tsekattiin, takapää valmis, etupää kesken, hyvät kulmaukset, suora selkä ja lantio, eli nyt vaan odotellaan että etu ja takapää kohtaisivat toisensa..

Jatsi 19.6 kg

ToTo 16.4 kg

23.1

Jatsi vietti lepopäivää Piira-reissun jälkeen, lenkillä vähän kahden puun kierron yhteydessä ohjausta lähinnä ajatuksena näyttää pikkuiselle mallia..

ToTo treenasi noutoa, se kun on nyt päivän puheenaihe.. Loistavastihan se sujuu kaikilta osin, tänään palkkana lelu, lähinnä siksi koska pakkanen esti mua ottamassa hanskoja kädestä ja kaivamasta nameja.. Illalla vielä sisällä tunnarikapulan kanssa pitämistä, tämä on kapuloista hankalin mutta muutaman toiston jälkeen tikku sojotti hienosti siellä suussa..

Mutta mistä ne mustelmat sitten tulivat? Lenkillä siis sitä puunkiertoa Jatsin mallittamana ja kyllä kiertää, ei siinä mitään.. Mutta kuumuu ihan hillittömästi ja silloinhan pitää purra ohjaajaa, oli kyllä tosi hyvä ote hihassa ja sattui ihan sikana..

Eikä siinä kaikki, pikkupentua aktivointi-ajatuksella päätin ottaa vielä myöhemmin esineruutua  kolmen esineen voimin, tämä ei suju vieläkään ihan  kympillä mutta se ei ole se isoin ongelma, itse esineet saa kyllä vähän säännöllisemmällä treenillä kuntoon mutta taas se puri, prkl.. Onneksi oltiin täällä kotinurkilla, joten kehtasin purra takaisin (siitäs sai kiittämätön kakara), mahtoi naapureilla taas olla hauskaa..

24.1

Pojat pääsivät tänään juoksemaan viestiä, Jatsia selkeästi harmitti pikkuveljen mukana olo, eikä ollut ihan täysillä mukana hommassa, Toope sen sijaan lensi metsän läpi ohjaajalta ohjaajalle..

Tämän lisäksi Jatsi treenasi mini-tokot, luoksetuloa, tunnaria ja hyppynoudon, muuten ok mutta tunnarissa on nyt sitä vauhtia ja kiire kun on kova, taas ekalla väärä, toistoilla oikeat !! Tässähän on nyt riskinä, että kisoissakin tulee väärä, mutta katsellaan ja murehditaan sitä sitten, jos näin kävisi..

Jatsi otti kaukoja leikkien ja nakkeja heitellen (minä heitin, ei Jappe..) sekä 2 x sisätunnarin, sisätunnarit oikein loistavat !!! Ennen iltaruokaa p.istuminen..

ToTo treenasi tunnarikapulan pitämistä ja kaukoja, kapulan pitäminen ihan ok mutta kaukot tänään loistavat, hyvä Topo..

25.1

Nyt sitä lunta sitten tuli ja aikamoinen määrä..

Jatsi leikki lumen keskellä ruutua ja luoksetuloa, molempia kaikin variaatioin, kivaa sillä oli joskin varmaan raskastakin rämpiä tuolla hangessa..

ToTo otti stopit, jotka muuttuivat luoksetulo-sulkeisiksi.. Ekana merkkiä, jossa meni väärältä puolelta mutta kääntyi oikein, JEE pikkuinen on oppinut kääntymään myös toiseen suuntaan.. Sitten muutama liikkeestä seisominen, hyvin se stoppaa enkä enää heittele palloa taakse (kun ei kerta lähde sen pallon perään suoraan). Sitten luoksetulon seisominen, tässäkään ei siis se pallon yliheitto tuo toivottavaa tulosta, joten olen ottanut oman vartalon avuksi stoppiin (ja samalla tietysti unohtanut sen käsimerkin), nyt stoppaa kuin seinään!

..Mitenkä näistä sitten tuli sulkeiset? No, kun kerran stoppasi niin upeasti, sitten piti kokeilla uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.. Sitten piti vielä kokeilla sitä luoksetuloa ihan kokonaisena liikkeenäkin (meni hurjan hyvin) ja sitten tietysti ottaa niitä vauhtiluoksetuloja också..

Toopenkaan paikallaanoloja en näemmä muista aina kirjailla, mutta ihan joka päivä Toope treenaa tätä ennen ruokaa, ajat ja häiriöt vaihtelevat päivittäin, välillä treenataan pitkää aikaa ja välillä siedätetään häiriön kestoa, pää pysyy hyvin maassa!

26.1

Jatsi valmistautui huomisiin kisoihin rentouttavalla metsälenkillä, ei treenejä..

ToTo sai ottaa taas stoppeja, ne on hyvät ja nyt stopit tauolle vähäksi aikaa. Huomenna olisi ryhmätreeneissä liikkeinä nouto ja oma valinta, noutona voisi ottaa sovellettua ohjattua noutoa ja omana liikkeenä seuraamista, sitä on taas treenattu luvattoman vähän.. Mutta koska treeneihin ei mennä treenaamaan pitää vielä tsekata tuo ohjattu ja seuraaminen iltasella, ovatko siinä mallissa että kannattaa häiriössä treenata..

Ja tuumasta toimeen.. ToTo pääsi heti treenaamaan ohjattua ja seuraamista, ohjattu sujui ihan tosi hyvin (olen hämmästynyt), otin ihan merkin kautta lähetyksellä, super-pentu !!! Seuraaminen ei sitten mennytkään ohje-kirjan mukaisesti, huokaus.. Nyt pitää vaan sitten muistaa treenata myös seuraamista, se näyttäisi tällä haavaa olevan herkin liike hajoamaan jos jää vähemmälle (lue kokonaan ottamatta).. Huomisiin treeneihin pitänee valita siis joku muu liike tai sitten pelata varman päälle ja ottaa seuraamista tosi isoilla avuilla ja tosi pienissä pätkissä, asiaa pohditaan yön yli..

27.1

Tänään kisattiin siis karsintojen merkeissä Turussa. KV-kisa ja tuomarina I.S from Sweden..

Jatsille arpoutui suoritusvuoro nro 17, eli lähes loppuun asti saatiin vuoroa odotella (19 kisaajaa), p.olot otettiin kuitenkin päivän aluksi. Istuminen vielä ongelmitta mutta -taas- p.olossa meidän ryhmässä härdelli, eli yksi koira meni toisen luo ja tämä hermostui ja hermostutti kolmannen, joten koko ryhmä palasi koirien luo ja homma otettiin uusiksi.

Yksilöliikkeet tämä hilpeä koirani teki siis hilpeästi.. Isoimmat hilpeät mokailut ekoissa liikkeissä eli seuraamisessa ja idarissa, muut liikkeet menivät hyvin ahtaassa kehässä (mattoa oli saatu just kehän verran). Järjestelyt olivat hyvät ja tunnelma mukava..

Jatsi sijoittui toiseksi ja sai myös vara-caciobin. Kisan voitti Jatsin sisko Sina, onnea!

ToTon ryhmätreenit.. Luoksepäästävys, siinä ei voi istua kun ihminen tulee, sitä on -pakko- päästä moikkaamaan. P.makuussa ongelmia alussa ja lopussa, ensin ei meinannut pää mennä maahan ja palatessa koiran luo pää nousi, muuten itse makuu hyvä ja levollinen..

Ohjattu sitten suunnitelmien mukaan, meni hienosti! Kokeiltiin vielä siten että lo vie kapulan, tämä vielä liian vaikea, eli ampaisi sitten suoraan kapulalle. Lopuksi vielä onnistunut otos, johon päätettiin. Toisena liikkeenä otettiin sitten seuraaminen, Päiviltä hyvä vinkki jos kokeilisi muuttaa omaa kävelyrytmiä ja liikkua nopeammin, tällä mennään nyt eteenpäin..

Ennen treenejä karkasi Jukkalta ja tuli yksin hallille, pyöri siellä kuin härdelli (arkittottiksessa vielä siis hiomista). Odottelu-ajat makasi rauhallisena ja keskittyneenä lähes koko ajan (hyvähermoinen ipana siis). Omalla vuorolla teki hienosti sen minkä osaa, eli kivahan tuon kanssa on treenailla (jopa julkisesti).

28.1

Heti perään siis seuraava karsintakoe, paikkana Mäntsälässä parkkihallia ja tuomarina H.P

Jatsin hilpeys oli onneksi vähän laantunut ja tämän päivän koe sujui eilistä paremmin, p.olot hyvät ja idarissakin istui..

Mutta sitten ohjaaja nollasi ruudun, nopealla päätöksellä päätin että koira on ruudussa, muttei ollutkaan.. Siinä sitten kavereille 40 pointsia tasoitusta.. Karsinnat on kuitenkin nyt käyty, Jatsiin olen taas kerran supertyytyväinen, hieno koira !!!

29.1

ToTon ruutusulkeiset saivat alkunsa siitä, kun katsoin videolta Jatsin 7 kk ruututreeniä (ei se Jappe sen osaavampi tässä iässä ollut) ja  Jatsilla on otettu tuossa vaiheessa sitä tyhjää ruutua, päätin että niin tekee Toopekin..

Hienosti Too osaa korjata paikan ruudussa, mutta aina vaan sitkeesti hakeutuu -jonnekkin- ja sitten korjaa, hyvä tietty että korjaa mutta.. Toinen murhe on siinä, ettei stoppaa -heti- käskystä vaan siis hakeutuu -jonnekkin-, tämä on mystistä koska ToTolla on oikeesti hyvät stopit..

Ongelma korjaantui ainakin väliaikaisesti muuttamalla omaa käskytystä, eli nyt entisen iloisen stop-käskyn sijasta sanon möreän ståå-käskyn ja treenit jatkuu ruudun osalta..

30.1

Nyt sitten ratkesi kerralla ToTon ruutu, tänään otin evl-ruutua, eli lähetys merkin kautta, meni hienosti ruutuun, samoin tekee siis ruutu-leikissä..
..Sitten otin lopuksi (tässä kohtaa luulin, että treenit loppuu) voi-ruudun ja taas hakeutui oudosti -jonnekkin- Kokeilin sitten evl-ruutua ja meni hienosti, eli..

ToTo on siis oivaltanut pelkän merkin kun lähtee mun sivulta ja tarjoaa tätä ruudussakin, sitten kun lähetys tulee merkiltä, se tekee ruudun, ihan liian älykäs mulle.. mutta nyt siis voi-ruutu läpijuoksuna ja evl stopeilla, laitetaan tähän kuitenkin pieni -ehkä- koska tuo pentu voi keksiä ihan mitä vaan..

Lisäksi napero treenasi -siinä- olemista imuroinnin ajan ja p.makuussa jätöt nyt edestä jotta saadaan vartalo suoraan, molemmat treenit onnistuivat hyvin!!

Jatsi treenasi hyppyä pk-kapulalla (liikaa pakkasta metskulle), tämä loistava eli pahin talvi-aika treenataan tällä. Sitten idari, jossa asentojen ennakointi aika vahvaa, tätä pitää treenata siis, plääh (idarin treenaus on tylsää). Lopuksi vielä luoksetuloja stopeilla ja läpi,  tämän liikkeen treenaus jatkuu entiseen malliin, koska kisoissakin nyt toiminut hyvin!

Molemmat pojat ottivat eilen laitonta ja Toope vielä esineitäkin..

Jatsi treenasi myös ruutua, liikkeenä ja leikkinä, ohjaajan hahmotuskykykin oli palannut eli hienosti osasin stopata Jappen keskelle ruutua.. Lisäksi otettiin muutama vauhtiluoksetulo ihan suorana..

ToTo pääsi Mäntsälään mukaan, aiheutti yleistä hilpeyttä ja härdelliä ihan vaan olemassa olollaan.. Pariin otteeseen treenattiin sitä seuraamista nopealla tempolla..

31.1

Jatsikasta tehtiin juttu Kaarina-lehteen, ToTo sai kiusata toimittajaa ja kuvaajaa jutun teon ajan, Jatsi pääsi sitten näyttämään osaamistaan, molemmilla pojilla oli oikein hauskaa mutta varsinkin Jatsi nautti saamastaan huomiosta ihan hurjasti..

ToTo treenasi omissa treeneissään tänään stopit, liikkeestä seisominen, alo-hyppy ja merkki olivat oikein vakuuttavat sen sijaan luoksetulossa taiteiltiin tänään vauhdin ja terävän pysähdyksen kanssa, vauhti voitti..

Lisäksi topelius treenasi noutoa sisällä, nyt työn alla luovutus. Kaukoissa vahvistettiin platz-sanaa (päätä ei saa laittaa maahan) ja paikallaanmakuussa maahan-sanaa (pää pitää laittaa maahan), monimutkaista tämä pennun elämä, tuumii topelius..