591021.jpg
Mikä kurssi ?? Kyselee Toope.. (kuva Saari Sirpa)

Päivä alkoi teorialla ja sitten koirakko kerrallaan esittelemään omia ongelmia, Toope oli vuorossa toisena!

Ekana otin maahanmenon, haluan että koira tippuu tässä alas, tätä ollaan nyt kovasti treenattu ja ilmeisesti saatu tulosta aikaan, koska mitään ongelmaa ei ollut..

Toisena otettiin seuraamista, tämä edelleen hakusessa sekä ohjaajalla että koiralla, paljon pohdittiin asiaa, ihan kaikkea en ostanut, joten kirjataan tänne vain niitä ostettuja ajatuksia..


-Ohjaajan pitäisi olla rauhallisempi (tämä totta, pitää yrittää muistaa tämä)

-Edelleen ja aina vaan pitäisi ottaa pelkkää perusasentotreeniä paikalla ja kasvattaa kestoa (tämä totta, muista ottaa nämä nyt taas tehotreeniin)

Miten saadaan noutajan ja käärmeen välimuoto, tähän ei valitettavasti löytynyt varsinaista punaista lankaa (siis sellaista jonka olisin ostanut), joten sen suhteen edelleen ihmetellään..

Kolmas murheemme oli merkki ja siinä väärään suuntaan kääntyminen, Toope kääntyi tietysti joka kerta oikeaan suuntaan, joten tämän ongelman puiminen oli vähän mutkikasta, ehkä saamme tämän näytettyä huomenna ruudussa..