1022180.jpg
kuva Saari Sirpa

Viikonloppuna on treenattu ahkerasti, Jatsi on enemmänkin keskittynyt -just for fun- osioon tekemällä A:ta, esineruutua, laitonta, ruutua yms. muuta superkivaa !!

Pentuliino on treenannut ahkerasti tokoa, pääpaino on ollut vaikeissa liikkeissä kuten ruutu, tunnari ja kaukot, toki kaikki muutkin liikkeet ovat saaneet oman osansa. Sisällä ollaan treenattu molempien kanssa myös kapulan pitämistä..

Lauantaina oli ToTon tokotreenit, paikalla oli vain 4 koiraa joten ehdimme ottamaan kaikki voittajan liikkeet, kokonaisuudessaan meni tosi hyvin, kaikista liikkeistä oltaisiin saatu pisteitä. Ruutua hinkattiin extra paljon, koska jotain mystistä tapahtui ruudulle kesken treenien..

Mystinen ruutu la-iltana aiheutti sitten ruutu-sulkeiset sunnuntaille, nyt ainakin on ruutua treenattu ja treenattu!!

Tänään aamusta sitten tsau:n hallille, jossa ToTo otti suoran luoksetulon leluun, toistolla sivulle. Tämän vahvistuksen ansiosta ei banskua, jee !! Sitten ruutua alustalla, lauantain mysteeri-ruutu kummitteli ohjaajan päässä mutta onneksi pentuliino oli onnellisesti unohtanut moisen, eli ruutu onnistui valtavan hienosti!! Lopuksi tunnari liikkeenä, meni hyvin !!

Jatsi otti aluksi tokoa, eli suora luoksetulo ja perään ruutuun, jossa lelu. Tämä meni hyvin!

Sitten siirryttiin toiselle puolelle agia treenaamaan, otettiin hyppysuoraa josta käännyttiin takaisinpäin, tämä meni tosi hienosti ja tästä puomille jossa alusta + palkka!

Toinen harjoitus meni näin hyppy + vääränpään putki + kepit + okseri + A alustalla ja palkka, tämä meni kyllä tosi hienosti, putkeen mentäessä tarvitsi tilaa eli onnistui paremmin kun jäin tarpeeksi taakse, kepeillä juoksin (!!) tosi lujaa ja ohi, Jatsi kesti tämän hienosti, okserille tultiin vaikeassa kulmassa mutta hyvin hahmotti ja rimat pysyivät, A:lta vaihtelevasti palkka kontaktilta tai palkaksi putkeen. Nämä oli kyllä hienot agi-treenit, ennen kaikkea olen omaan ohjaukseeni (osasin suunnitella ja liikkua kovaa) tyytyväinen!

Lisäksi ToTo on tänään ottanut parit tunnarisulkeiset vaihtelevalla menestyksellä, liika into saa sen helposti nappaamaan väärän (viereisen, eli aavistus hajusta riittää) ja liika tarkkuus syö vauhtia liikaa, tällä hetkellä panostus kuitenkin iloisuuteen ja vauhtiin, joten palkkailen vääristäkin surutta mikä tietysti oppimisen kannalta huono juttu mutta uskon pitkällä tähtäimellä olevan -paras- ratkaisu!

Jatsi ja ToTo ottivat myös tänään hyppynoutoskaban, vuorotellen saivat tehdä hyppynoudon (pieni metsku), tätä tehtiin ehkä 10 kertaa per/koira ja meillä oli tosi kivaa, voittaja oli ToTo, onnea pentuliino !!