Tänään kisattiin maajoukkuekarsinta Turun messarissa. Koska näyttelyyn oli ilmoitettu hurjasti koiria, oli toko siirretty suosiolla iltakisaksi, perjantai-iltana sitten oli selvinnyt ettei suunniteltu mattojen kääntäminen onnistukkaan ja kisasimme sitten varsinaisella hajumatolla. Koskakohan toko saa arvoisensa puitteet??

Itse kisa meni kuitenkin hyvin, liikkeenohjauksesta vastasi Sulkamon Pekka apulaisineen ja kehä toimi hienosti, kaikki liikkeet saatiin tehdä vain asiaankuuluvin merkein (luxusta)! Myös muut järjestelyt pelasivat hienosti, hyvä Nina & Tsau:n porukka!

Jatsin kisa sujui hienosti, olen todella tyytyväinen!! P.oloissa hajut alustassa vaivasivat ja PALJON, mutta muutoin Japsula työskenteli vallan mainiosti. Tunnarissa työtapaturma eli innoissaan nappasi viereisen kapulan muuten ei moitittavaa.

Suuret onnittelut mitallikolmikolle Marko, Jessica ja Satu !!

Jatsin pisteet 277, eli kelpo ykkönen ja nyt on karsinnat karsittu meidän osalta. Japsula saa nyt hetken keskittyä pääasiassa liitelyyn ja tokoiluun -vain silloin tällöin-, kesää kohden mentäessä jää taas agi tauolle ja toko nostaa päätänsä..