Otsikostakin saattaa arvata että kyseessä oli agility-treenit..

ToTo aloitti pienellä rataharkalla, tehtiin -perinteistä- ykkösluokan suoraa sekä harkattiin takaaleikkausta, joka sujuikin aika yllättävänkin hyvin alun kommellusten jälkeen.

Lisäksi tehtiin kaikki kontaktit, A valtavan upea, keinun olisi mennyt lujempaa mitä annoin mennä ja tästä syystä vähän hakemista alastulon oikeassa paikassa. Puomi saatiin muistuteltua aika helposti A:n kaltaiseksi.

Jatsin kanssa otettiin vain lähtöhyppyä (joka viime kisoissa iso ongelma) ja muut rimat matalina, lähinnä pientä ohjauskuviota, keppien aloitusta ja puomin alastuloa. Jatsi meni hurjan hienosti, toivottavasti nyt huomenna saataisiin Piiralta puhtaat paperit ja päästäisiin kisaamaan pääsiäisenä.

Veri, hiki ja kyyneleet tulivat sitten ToTon pujottelun kanssa, hiki ohjaajalle joka yritti juoksemalla pelastaa mitä pelastettavissa on, veri Toopelle joka pariin otteeseen puri itseään kieleen ja kyyneleet molemmille kun kepit takkusivat Toopen ollessa oikealla puolella, silloin ei siis voi pujotella loppuun asti, ei vaan voi!! Ei auttanut Wuppat päässä, ei ohjaaja edessä, takana, vierellä ei mikään (ja niin hieno kun tämäkin on ollut).

Tky-treenit

Illalla suuri finaali Tky:n tokoryhmässä, tehtiin temppurataa
-ruudun loppuosa
-merkki
-tunnarin nouto
-peruutus + kaukot
-p.olo + ruutu

Ryhmäläiset tekivät myös "suutarin", kaikilla oli aikas mahtavan nopeet asennot, hyvä ryhmä!

ToTo ja Jatsi tekivät omat ratansa hienosti !! Tky:n epävirallisen kevään tokomestarin tittelin voittivat Minna & Juri, Onnea!!

UKK 6000 m