Aivan käsittämättömän upea viikonloppu takana, kyseessä siis valmennusrenkaan leiri jossa kouluttajana tuttuun tapaan iki-ihana Jontte !!

Leiri sattui juuri sopivaan ajankohtaan ajatellen MM-kisoja, leirin antina sopivasti treenattavaa ja sopivasti motivaatiota + extra-antina aika selkeä visio miten Toopen kanssa eteenpäin.

Itse viikonloppu kuului kuitenkin Jatsille. Lauantaina aloitettiin omilla ongelmaliikkeillä, halusin ottaa tunnarin, koska tätä on aina hyvä treenata vieraassa tilanteessa. Tehtiin tunnari x 2, ekalla kisamaisesti ja toisella ensin vapauttaen & palkaten perusasennosta + lennosta kapuloille, tämän tyyppistä treeniä olen tehnytkin joten oikeilla jäljillä ollaan oltu.

Toisena liikkeenä päätin kokeilla ruudussa suoraan maahanlaittoa (haave MM-kisoja ajatellen ja taitaa jäädäkkin haaveeksi) mutta tämä meni ihan käsille Jatsin ennakoidessa stoppia, tätähän on vahvistettu joten ei sinäänsä yllättävää mutta hyvä muistutus siitä miten nopeasti se ennakointi syntyy kun treenaa jotain liikaa..

Sunnuntaina tehtiin 2 liikettä kisamaisesti, joihin valitsin seuraamisen ja kaukot, molemmat menivät oikein kivasti, vaikka saatiinkin vähän -noottia-, jonka jätimme tylsästi noteeraamatta tässä kohtaa. Jatsi ylityöskenteli molemmissa liikkeeissä aivan kuten tässä kohtaa halusinkin joten näiden suhteen treenit entisenlaiset!

Seuraavaksi oli vuorossa p.olot ja VOI VAU, Jatsi teki elämänsä p.olot, JEE !! P.makuun haisteluun nappasin ajatuksen viikonlopun annista ja heti testattuna toimi kuin unelma, kannatti olla korvat/silmät auki muulloinkin kuin oman koiran suorittaessa..

Sitten taas omiin ongelmiin, joissa päädyin ottamaan noudon ja siinä pitämisen. Japsulle ei sovi Toopen tyyli palkata pitämisestä, pidä-käskyllä Japsu taas ottaa itseensä senkin verran etten halua siirtää sitä suoraan liikkeisiin. Jontten idea oli yksinkertaisesti luovutus vain kuin pitää -hyvin-, kokeiltiin siten että Japsu olisi ns. alkanut tarjoamaan tätä (ei toivoakaan) ja loppuksi kompromissina päädyttiin taistelun kautta pitämiseen, tätä pitää nyt oikeasti treenata ja tsekata rauhassa mikä olisi se paras tapa myydä tämä Japsulle.

Kaiken kaikkiaan aivan täydellisen onnistunut leiri, tällä motivaatiomäärällä on helppo aloittaa WW-projekti !!!