Jos kisoista haluaisi kertoa jotain sykähdyttävää, voisi kertoa tunnarista :)

Meillä oli takana niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin kannalta (ekaa kertaa ikinä) todella onnistunut lauantai, jokainen koira 0-koiraa myöden oli tehnyt hienoja suorituksia ja henkilÖkohtaiset mitallit kuin myös joukkue-kulta oli tarjolla ja päivän ensimmäinen yksilöliike on TUNNARI !!!

Jokainen tokossa kisaava tietää miten herkkä liike tunnari on, jokainen (jopa) maajoukkuekoirakin on joskus sössinyt tunnarin, lisäksi siinähän ei enää koiraa voi auttaa, ei tavalla eikä toisella..

Kun lauantai-iltana hymy oli herkässä ja mieli korkealla, ennen tunnaria en muista yhdenkään meistä hymyilleen. Paineet kasvoivat koira koiralta, yksi toisensa jälkeen onnistui..

Mutta kyllä tunnarin jälkeen alkoi taas joukkuetta hymyilyttämään:)

Niille jotka eivät tokosta tiedä kaikkea, PM-kisoissa lähes koko joukkueen on onnistuttava, yhteistuloksiin lasketaan viiden koiran tulokset (joukkueessa 6 koiraa), vertailuna EM ja MM jossa kolmen koiran tulokset lasketaan.

Suomi oli saavuttanut ennen näitä kisoja lähes kaiken, nyt voimme poistaa sanan -lähes- ja todeta olevamme paras tokomaa:))))))))

Meidän joukkue oli PARAS ja meillä oli paras 0-koira:) ja paras varakoira PM-5, tähän voi muut maat pyrkiä:)

Tässä Jatsin (PM3) suoritukset:))

Seuraaminen & luoksetulo

Kaukot, ohjattu, idari

Tunnari:)

Ruutu & hyppynouto