Olin päättänyt etten käy katsomassa pentujen isää, enkä ole paikalla pentutestissä. Niin vaan eilen löysin itseni molemmista paikoista:)))))))

Syy miksen halunnut mennä pentujen isää tapaamaan, johtui siitä että se on "pelkkä" paimenkoira, jolla ei ole tehty yhtään mitään muuta kuin paimennettu. Tästä syystä siitä ei mitenkään pysty näkemään "mitään", se ei ole eläissään nähnyt leluja, eikä saanut nameja:(

Ellu kuitenkin halusi nähdä isukin, joten lähdin mukaan. Vastassa oli iloinen maalaiskoira, joka iloisena otti annetut makupalat ja ihmetteli leluja heiluttavaa Ellua:)

Yritimme myös tehdä hyppyharjoituksia mutta nämä epäonnistuivat enemmänkin omistajan kuin koiran johdosta:) Kaiken kaikkiaan isukki toimi vähän ahdistavassa ja sekasortoisessa tilanteessa hienosti, aika moni koira olisi voinut tuossa tilanteessa toimia toisinkin..

Ja kun kerran yksi päätös oli rikottu, niin seuraavaa rikkomaan eli pentutestiä paikanpäälle ihmettelemään:)

Pentutestiä en olisi alunperin halunnut seuraamaan siksi, ettei testi vaikuttaisi liikaa mun omaan ajatukseeni, pisteet paperilla tukisivat helpommin omaa ajatusta suuntaan tai toiseen.

Mutta olikin hyvä nähdä tämä kaikki omin silmin:)

Koko pentue läpäisi testin erinomaisesti, itse asiassa kaikki pennut olivat hämmästyttävän hyviä. Mitään isoa uutta ei tullut esille, lähes kaikki asiat mitkä itse olin havainnoinnut tulivat esiin testissä.

Paitsi yksi pentu (Hassu) yllätti ihan tosissaan. Hassu oli jossain vaiheessa mun suosikkilistalla, mutta pienenä se oli vähän tosikko eli suuttui kun sisarukset painivat liian rajusti. Muistan kun sanoin, en mä tollasta tosikkoa halua:)

Kiviä syövää, valkonaamaista, tosikkopentua ei siis tullut testattua niin paljon mun toimesta mitä muita:)

Nyt se oli kuitenkin testissä "paras", se läpäisi kaikki osa-alueet hämmästymättä yhtään mistään, häntä heiluen:)

Jatsin näköiset (Salama ja Tähti) olivat myös tosi hyviä, mutteivat mun silmin "loistaneet" testihetkellä, itse asiassa niiden loistoa kyllä himmensi Hassun erinomaisuus..

Nyt pitäisi päättää ottaako superpennun ja tinkii ulkonäöstä:) Vai ottaako ulkoisesti isoisän kopion ja myös luonteeltaan ehkä kaikenkaikkiaan helpoimman:) Vai pienen & sähäkän..

Konsultoin vielä illalla (yöllä) Janitaa, kiitos Janita taas kerran pohdinnoista!!

Vaikka valinta oli vaikea, ei sitten oikeasti ollutkaan vaikea, onhan se päivänselvää että meille muuttaa pentu nimeltä...