Jatsilla oli tänään varsinaiset ruutusulkeiset. Jälleen tein MM-kaavion mukaisen kehän ja ekalla ruutuun lähetyksellä hakeutui mun makuun liikaa vasemmalle, en tiedä vetikö luoksetulon jättömerkki?

Tehtiin sitten korjaussarjaa sekä alustalla, lelulla ja loppuviimeksi myös tyhjänä useaan otteeseen. Ja siinä kun ruutua hinkutettiin, niin samalla treenattiin myös luoksetuloa jonka tein aina edeltävästi. Luoksetulot tänään kaikki superit, tein sitten stopeilla tai tai ilman, myös stopit terävät:)

Ruudussa sen ideaalipaikan lisäksi vahvistin seisomista, pysymistä ja tietysti lopun luoksetuloa. Hyvät & onnistuneet treenit:)))))))))

Entäpä ToTo sitten? Agia ei voida vielä ottaa eli tokoteltiin, sai tehdä samaa luoksetulo - ruutu kaavion, teki kerrasta täydellisesti joten jätin siihen. Luoksetulon stopin vahvistin erillisenä ja se oli entiseen malliin makee:)