Tänään pentutreffailtiin Liedossa, mukana menossa olivat "Veikka Gustafssonin" lisäksi Täplä, Mummu, Hassu ja Cara.

Treffit aloitettiin virallisella osuudella eli säkämittauksella, Peps mitattiin joka kerralla eri korkuiseksi joten ihan varmaa mittaustulosta ei nyt saatu, päädyttiin kuitenkin Pepsin olevan 49 cm, voi myös olla 47 tai jopa 50..

Mittauksien jälkeen mentiin metsään, meno oli aika villiä kun 5 kääpiötä juoksi täysillä, hyvin kuitenkin olivat kuulolla ja koko lauman sai luokseen vain kutsumalla yksinkertaisesti -kääpiöt-

Sitten tokoiltiin, kaikki tekivät seuraamista, luoksetuloja kierrättämällä, ruutua ja kaukoja, hienosti meni kaikilla vaikka selkeästi ovat vielä pentuja eli kukaan ei ollut oikein missään asiassa valmis..

Ruutu taisi olla tänään hankalin liike kaikille, Peps tarjosi siinä vaan merkkiä, kerta toisensa jälkeen. Täplis ennakoi stoppia ja stoppaili itsekseen. Ammu otti mallia Pepsistä ja tarjosi sitkeesti myös merkkiä, Cara ei aluksi tajunnut ollenkaan mutta sillekkin myytiin idea lopuksi. Hassu teki myös ekaa kertaa ja ihmeellistä oli kun piti edetä yhdellä ainoalla käskyllä, agi-pentu odotteli ihmeissään lisäohjeita matkan edetessä:)

Seuraavaksi voitaisiin treenata agia ja verrata tässä kokemuksia..

Sitten vielä ohjeet Novalle: Laita ohjaaja selin makuulle lattialle, polvet koukkuun, mene itse istumaan sinne polvien väliin ja laita tassut ojennetuille käsille, näin puolet liikkeestä on valmis:)