Päädyin tänään vielä tekemään Pepsin kanssa alo-liikkeet kokonaisina ja sen verran hyvältä näytti, että voisi jättää vaikka tokon hetkeksi kokonaan tauolle, mahtaisko sitä pystyä:)))))

Päivällä mentiin Tsaun agi-kisoihin talkoilemaan, vähän nostalgisesti aloitettiin buffasta, vain hanat puuttuivat:) Toinen kisa oltiinkin kentällä, eli enemmän sitä tätä päivää:)

Sitten nopeasti kotiin hakemaan koirat ja vuorossa tokoryhmän treenit. Otin kaikki koirat mukaan kun meidän lisäksi paikalla oli vain Marja koiriensa kanssa.

Juniori-osasto eli Quro ja Pepsi aloittivat treenit tekemällä alokasluokan liikkeet, liike ja koira kerrallaan. Molempien meno näytti hyvältä, eikun kisaamaan:)

Sitten pääsi ToTo murtuneen häntänsä kanssa kehiin, sillä oli teemana kisapalkkaus & liikkeiden välit. Itse liikkeinä seuraaminen, idari ja ohjattu nouto. Kisapalkkaus toimi superhyvin, liikkeiden välit ei niinkään, eli niitä pitää treenata vielä enemmän!

Jatsi vimppana kentälle, se puuhasteli seuraamisen, luoksetulon, ruudun ja kaukot.

Kun ruutu oli kerran rakennettu, pääsi autossa huutava kääpiökin sen tekemään ja ruutu meni hurjan hienosti. Tehtiin läpijuoksua, stoppeja ja loppuosaa. Kolmio-ruudussa merkille menossa vähän lintsasi joten sitten treenattiin vielä merkkiä ihan erikseen.

Ja kun tokot oli tokoteltu, aksattiin vähän. Rakensin Pepsille 4 esteen radan ja teemana takaaleikkaus. Ensin ei lukenut leikkausta ja kun alkoi lukemaan sitä, ei hypännyt enää seuraavaa estettä. Vähän hyppykulmaa helpottaen sitten tämäkin onnistui:))))