Viikonloppu vierähti koulutusten parissa Torniossa, jos tiivistää viikonlopun tapahtumat yhteen niin lopputuloksena voidaan vain todeta -kyllä matkustaminen on rasittavaa-

Mutta palataampa otsikkoon, kenellä on merkin alla pallo ja MIKSI..
..kyseessä on tulevan kirjani nimi (!!) toinen nimivaihtoehto on -Pekko ja Pesusieni-, aika näyttää kumpi nimistä päätyy kirjan kanteen!!

Omat treenit menivät tänään Jatsin kanssa täydellisesti, meillä oli tosi kivaa. Aloitettiin puskan kierroilla, otettiin sekä stoppeja että luoksetuloja. Seuraavaksi ohjattu, jossa haettava kapula oli sijoitettu ruutumerkin viereen, tämä hienosti! Lopuksi ruutuleikkinä pihan poikki ruutuun, jossa palkka.

Sitten vuoroon ToTo, alussa myös luoksetulon stoppeja leikkien, Toopea ei voi kierrättää (koska ei kierrä), joten siksi tämä leikkien. Sitten ohjattu, myös Toopella ruutu häiriönä mutta haetutin kuitenkin ruutuun nähden helpomman puolen ja tämä hienosti! Toopelle myös lelu ruutuun ja pihan poikki lähetys, mutta Toopelle oli jäänyt ohjattu -päälle-, joten haki vain kapuloita, ruudusta ja siellä olevasta lelusta välittämättä..

Kuuntelutreenit on tietysti Toopelle vähän hankalia, koska kokemus puuttuu mutta silti olen vähän huolestunut Toopen ruutumotivaatiosta, nythän ruutua on hiottu täydelliseksi ja voipi olla että vähän motivaation kustannuksella, eli nyt pitää ottaa varmuuden vuoksi ruutu ohjelmistoon ja hakea vain motivaatiota tähän!

Kakkostreeneissä tekemään pääsi vain ToTo, aloitettiin tunnarilla jossa toi ekalla viereisen, eli tarkkuustunnaria isolla hajulla pitää vahvistaa !! Sitten pari ruutua lelulle, tämä ei toimi (liikaa silmää mun makuun), eli vahvistetaan alustaa erillisenä leikkinä ja sitten se ruutuun.

Lopuksi aloitettiin taas kerran kiertämistreenit puskalla, nyt päätin pitää pääni ja opettaa tämän Toopelle. Hyvin kiertää kun olen lähellä, kokeilin vähän kaikkea millä voisi lähteä tekemään sitä myös matkalta, vielä ei -se- löytynyt mutta onhan tässä aikaa..